1980-luku oli Hectorille yhtä vuoristorataa sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Ripeäliikkeisesti 1970-luvulla folkista mystikkorockiin ja progesta laulelmiin edenneelle muusikolle 1980-luvulle siirtyminen heijasteli ideoiden ja luomisvoiman orastavaa laskusuhdannetta. Vuosikymmenen alkuun sijoittuneen loppuunpalamisen (epätasainen Linnut, linnut (1980) jälkimainingeissa syntynyt mediakriittinen Eurooppa (1981) esitteli kokonaisuudessaan uudistuneen taiteilijan. Euroopalla keskiöön uineet elektroniset instrumentit syntetisoijineen jatkoivat kulkuaan uran kenties kokeellisimmalla levyllä, Hyvää yötä Bambi (1982). Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa Hector tuntui olevan kuitenkin kiinnostuneempi leipätyöstään Yleisradion toimittajana kuin levyttävänä artistina. Ikävystyttävä ja äänimaailmaltaan pahasti hapantunut Hectorock II (1985) on tästä raskauttava todiste. Nimeään myöten mielikuvitukseton albumi julkaistiin Love Recordsin raunioille perustetun Dove Recordsin kautta.
Flamingo-levy-yhtiön suojista alkoi uuden nousun aika kulutushysteriaa purkaneella Nuku idiootti -levyllä (1987). Vahvoista aineksistaan (Kadonneitten lasten marssi, Nuku idiootti) huolimatta albumi ei kuitenkaan indikoinut Varjojen ja lakanoiden (1988) pelkistetyn äänimaailman suuntaan. Platinamyyntiin yltäneellä levyllä Hector palasi juurilleen akustisen kitaran ja pianon äärelle. Tunnelmallisen albumin keskiössä olivat Peter Lerchen taiturimaiset kitara- ja mandoliinisovitukset sekä toisena tuottajanakin toimineen Jukka Hakokönkään kosketinsoitinoivallukset. Varsinaiset rock-elementit korvattiin jopa maailmanmusiikkiin viittaavilla ratkaisuilla, Juha Tikan basson ja Mongo Aaltosen lyömäsoitinten kautta.
Onnistuneen albumin hitiksi nousi kevennyksenomainen, joskin ihailtavan persoonalliseksi sovitettu Mulla ei oo rahaa, mutta syvällisemmän vaikutuksen tekevät rakkauden, välittämisen ja kaipuun teemoista ammentavat Olen nielaissut kuun ja Pianomies, hectormaiseen hippinostalgiaan sukeltavat Uushiljaisuus ja Missä on Lady Jane? sekä tuttua fantasiakuvastoa modernisoinut Allekirjoitus: Peter Pan. Hienojen sävellysten ja harkittujen tekstien empaattinen kokonaisuus toimi allekirjoittaneen lukiovuosina lukuisten illanistujaisten vakiosoundtrackina ja on jäänyt elämään kaipuun värittämien iltojen lämmittäjäksi.
Hectorin Kadonneet lapset oli sijalla 40.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti