torstai 30. heinäkuuta 2015

49. Nine Inch Nails: The Fragile

(Nothing/Interscope, Yhdysvallat 1999. Tuottajat: Trent Reznor & Alan Moulder)  

Kurt Cobainin menehdyttyä amerikkalaisen vaihtoehtoangstin kruununperillisiksi nousivat The Smashing Pumpkinsin kiukkuinen kaljupää Billy Corgan ja Nine Inch Nailsin synkkämietteinen Trent Reznor. Näistä jälkimmäinen nousi kaupallisen suosionsa huipulle The Downward Spiralilla (1994), joka industrialrockin raakuudestaan ja suorapuheisesta ateismistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) nousi Yhdysvaltojen Billboard-listan kakkoseksi. The Downward Spiralilla Reznor yhdisti ensimmäistä kertaa laajat musiikilliset ambitionsa tehokkaaksi cocktailiksi. Tanssibiitti yhdistyi sujuvasti industrial-meteliin ja metallinkäryisiin kitaroihin, unohtamatta levyn Brian Eno -henkisiä ambient-vaikutteita. Millä tahansa mittapuulla klassikoksi mainittava balladi Hurt elää omaa elämäänsä Johnny Cashin versiomana.

The Fragile (1999) ilmestyi pitkähköksi venyneen levytystauon jälkeen vuosituhannen vaihteen Y2K-hourailujen keskelle. Kokeellisella ja kylmänkolealla tupla-albumilla Reznor projisoi oman elämänsä traumoja ja päihdeongelmia. Tyylilajivaihtelujen lomassakaan Reznor ei hukkaa depressiivistä olemustaan täyteraitojen uumeniin. Something Damagedin painajaismaisella paukkeella alkava levy yltää huippukohtaansa A-puolen päätteeksi. Aggressiivisen vyörytyksen keskellä La Merin ja The Great Below'n eteerinen kauneus yllättää. Into the Voidin discoinferno on kuin suoraa jatkoa Closerin (1994) demoniselle tanssiinkutsulle.

Angsti kestää isältä pojalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti