Joy Divisionin raunioille muodostuneen New Orderin urakehitys alkoi aliarvostetulla Movementilla (1981), jonka minimalistinen tummanpuhuvuus oli selvästi samoista raaka-aineista valmistettu kuin emoyhtyeen joutsenlaulu Closer (1980). Syntetisaattorisoundit vahvasti mukaan tuonut Power, Corruption & Lies (1983) ja erityisesti sitä edeltäneet singlehitit Blue Monday ja Temptation opettivat nelikolle kuinka tehdä musiikkia, jota tanssitaan kyyneleet silmissä.
Low-life-levyllä (1985) New Order oli kiinnostavalla vedenjakajalla. Kitarapopin ja syntikoiden autuas liitto oli synnyttänyt levyn, jolla kuultiin niin synkistelevää paatosta ja angstia (This Time of Night, Sunrise, Elegia) kuin loputtoman tanssittavaa, ekstroverttiä elektropoppia (The Perfect Kiss, Face Up). Jälkimmäisen tyylilajin ylivoimaisin suoritus on toukokuussa 1985 singleksi irroitettu The Perfect Kiss, jota voisi pitää New Orderin ilotuulisen puolen anthemina ja pop-kappaleen dramaturgian täydellisenä opinnäytteenä. 12-tuumaisessa alkuperäismitassaan lähes yhdeksän minuuttiseksi nakuttavalla singlellä eri instrumentit esitellään yksi kerrallaan, kunnes palaset, Samuli Knuutia lainatakseni "kerrostuvat, ketjuuntuvat ja kolaroivat".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti