perjantai 22. toukokuuta 2015

71. Nirvana: Nevermind

(DGC, Yhdysvallat 1991. Tuottaja: Butch Vig)

Smells Like Teen Spirit -musiikkivideon näkeminen oli kohdallani käänteentekevä hetki. Näin videon Ylen Lista-ohjelmassa syksyllä 1994 ja sen jälkeen rock-musiikki oli lopullisesti osa elämääni. Toki olin isoveljen kautta tenttinyt osan rockin perusteista jo kouluun mennessä, mutta oman musiikkimaun kehittymiselle ratkaiseva alkupiste luotiin tuona hetkenä. Karismaattisen Kurt Cobainin johtama Nirvana oli tärkeimpiä yhtyeitä elämässäni, kun murrosiän ensimmäiset oireet alkoivat ilmaantua. Ensimmäistä kertaa tullessani jätetyksi ("***** ei tykkää susta enää") nousi In Utero -levyn (1993) Heart-Shaped Box -lohtubiisien kärkeen.

Nevermindilla (1991) Nirvana näytti, että maltillisesti tuotettuna rosoinen, aggressiivinen ja äänekäs rock voi nousta Yhdysvaltain listakärkeen ja muokata nuorisokulttuurin uusiksi. Monipuolinen levy tarjosi niin raivoa (Territorial Pissings) kuin melankolista herkkyyttä (Something in the Way), mutta ei kaihtanut tarttuvuuttakaan (Come As You Are, In Bloom, Lithium).

1990-luvulla Seattle, grunge ja sukupolvi X olivat täysin verrannollisia käsitteitä 1960-lukulaisille Woodstockille, hippiaatteelle ja kukkaiskansalle tai 1970-luvun lopun punk-liikkeelle. Ja yhtä nopeasti kuin hipeistä ja punkkareista tuli kauppatavaraa ja muoti-ilmiö, meni grungenkin "parasta ennen myyntipäivä" melko nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti